Lattiaremontti onnistui hyvin!
Heinäkuun alussa Virikkeen kurssitila sai uuden lattian, kun pitkään käytössä ollut kokolattiamatto vaihtui uuteen kitkalattiaan. Tässä näet alla kuvina muutoksen!
10 vuotta kouluttajana!
Syyskuussa tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä kun aloitin kouluttajan työssä. Alkuun työ oli osa-aikaista, mutta keväästä 2009 alkaen täysipäiväistä.
Vuosien varrella olen oppinut paljon paitsi yrittäjänä toimimisesta, asiakaspalvelusta kuin myös tietysti omien koirieni (ja rottien!) tekemisistä.
Olen ilokseni saanut seurata monen innokkaan kurssilaisen pentua aikuisuuteen asti. Osalla kurssilaisista on jo 2. polven koira treeneissä. Pentujen leikkitunneilla on ollut kolmannen polven kurssilaisia - hauskaa seurattavaa!
Ammatillista osaamista olen kartuttanut monenlaisissa seminaareissa sekä ammattitutkintoja suorittamalla. Yllä kuvassa tutkintotodistukseni vuosilta 2012-2017.
Jokainen asiakas koirineen opettaa minulle jotain uutta!
Punainen lanka 1: perustottelevaisuus!
Virikkeen kurssipolkujen punainen lanka on perustottelevaisuuteen panostaminen. Siksi suosittelen kaikille uusille kurssilaisille Perhekoiran perustaidot -kurssia, jonka sisältö on muodostunut varsin vakioksi vuosien varrella: arjessa tarvittavat taidot, kuten kontakti taluttajaan, taluttimessa nätisti kulkeminen, itsehillintä, omalle paikalla rauhoittuminen sekä luoksetulo - siinäpä paljon harjoiteltavaa pennun ja aikuisenkin koiran kanssa!
Arjen perustaidot ovat niitä samoja taitoja, joita tarvitaan rally-tokossa / tokossa, agilityssä, nose workissa ja monessa muussa lajissa!
Punainen lanka 2: ihmisosapuolen kouluttaminen!
Yhä useampi kurssilla aloittava tietää jo miten naksutinta käytetään. Se ei siis ole palkkio koiralle eikä sillä haeta koiran huomiota. Vaan mitä tarkoittaa ehdollinen vahviste?
Koirakoulussa ollaan yhdessä koiran kanssa - oppivina osapuolina ovat sekä koiran omat ihmiset sekä koira itse. Kursseilla saat ideoita harjoitteluun, jota sitten jatkat arjessa mm. koiran ulkoilulenkkien aikana.
Kurssille on todellakin toivottavaa osallistua kaikki koiran ihmiset: aikuiset, lapset, puolisot, lomahoitajat. Jokainen meistä toimii koiran kanssa oman persoonansa värittämänä. Oppi menee parhaiten perille, kun sitä tehdään yhdessä toisia kannustaen!
Harrastuskoiran kanssa on tärkeää, että ohjaaja tietää mitä harjoitella - kurssilla lajiharjoituksia ja arjessa niihin liittyviä pohjataitoja - niitä ei voi koskaan harjoitella liikaa!
Omia kouluttamiseen liittyviä tietoja voit testata vastaamalla tähän kyselyyn:
Punainen lanka 3: säännöllinen kursseilu!
Kolmas punainen lanka ovat pitkäkestoiset kurssit. Säännöllinen kerran viikossa -periaatteella kursseilu esim. syys- ja talvikauden ajan, tekee taidoista rutiineja!
TERVETULOA KURSSEILLE!