Sivut

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

TEINIKOIRA JA TALUTIN - REITTI REMMIRÄHJÄKSI?



Pieni pentu reipastuu silmissä ja haluaa tervehtiä sekä ihmisiä että toisia koiria. Sosiaalistaminen on tärkeää – hyviä positiivisia kokemuksia tarvitaan paljon!

Nyky-yhteiskunnassa koirat täytyy pitää taluttimessa. Taluttimessa kohtaamiset ovat usein kiihtynyttä kiskomista ja konfliktiriski kasvaa.

Miten ihmeessä taata omalle koiralle hyviä koirakokemuksia eri näköisistä ja kokoisista koirista?


Ensimmäinen rähähdys!

Palataan pennusta teinikoiraksi kasvaneeseen junioriin. Pennulla on mielessä mukavat leikkihetket kadulla kohdattujen koirien kanssa. KUNNES tapahtuu se ensimmäinen rähähdys – toinen koira ei haluakaan juniorin pomppaavan vasten ja rähähtää reippaasti. Kaikki osapuolet pelästyvät ja junnukoiran omistaja ei enää uskalla päästää koiraa toisten luokse – jos vaikka rähinä tapahtuu uudestaan? Vaistomaisesti taluttaja kiristää talutinta, kun toinen koira taluttajansa kanssa tulee kohdalle.

Rutiini rikki!

Koiran päässä tämä tarkoittaa sitä, että rutiini moikkaamisesta muuttuu sekavaksi ja se ilmaisee käytöstään erilaisilla tavoilla: haukkumalla, puremalla taluttajaa käsistä ja räyhäämällä remmin päässä sille vastaantulevalle koiralle. Taluttaja kilauttaa kouluttajalle: miten saan koirani kulkemaan ohi toisista koirista rähjäämättä?

Huono kokemus

Toinen reitti remmirähjääjäksi liittyy arkuuteen ja ikäviin tilanteisiin: aran koiran luokse on ehkä sännännyt irtokoira ja tilanteessa on säikähdetty puolin ja toisin – eniten varmasti se arka koira. Tilanne on ehkä loppunut aremman koiraosapuolen rähähdykseen ja koirat on saatu erotettua turvallisen matkan päähän.

Luontainen tapa tervehtiä

Koirille olisi luonnollista tervehtiä toisia koiria vapaana – ilman talutinta tai talutin löysällä. Ne kiertäisivät toisiaan, haistelisivat takaa ja edestä. Sitten alkaa leikki tai tilanne loppuu ja osapuolet lähtevät eri suuntiin.


Kuvasarjassa pentujen rauhallinen kohtaamistilanne PentuEskari-tunnilta:





Tapaaminen alkoi pentujen ollessa taluttimissa, löysällä hihnalla. Rauhallisen alkunuuskimisen jälkeen taluttimet otettiin irti ja pennut saivat hetken olla vapaammin. Namien etsiminen lattialta rauhoitti menoa. 

Irtokoira tulee kohti – apua, mitä tehdä!

Laeista huolimatta koiria pidetään vapaana ja irtokoiran kohtaaminen tapahtuu varmasti jokaiselle koiralle joskus niin, että se itse on taluttimessa – epäreilu tilanne, mutta taluttaja voi auttaa koiraansa olemalla rauhallinen ja pitämällä taluttimen löysällä.

Kun kohtaat irtokoiran koirasi kanssa – toimi näin:

Pysy rauhallisena.

Jos irtokoira tulee rauhallisesti kohti, pidä oman koirasi talutin löysällä. Jos puhut, tee se rauhallisesti. Tarkkaile koiria koko ajan. Kun koira siirtyvät hieman kauemmas toisistaan, houkuttele oma koirasi luoksesi kutsumalla tai nameilla houkuttelemalla.

Jos irtokoira tulee kohti haukkuen ja rähisten:

Yritä ehtiä oman koirasi eteen ja pysähdy päättäväisesti – ojenna kätesi pysäyttävästi ja sano ”seis!”.

Vältä äkillisiä liikkeitä, sekavaa huutamista ja koiriin koskemista.

Jos koirasi hakeutuu turvaan, suojaa sitä.

Jos koirat täytyy saada kytkettyä, varmista, että koirien pannoista/valjaista otetaan kiinni yhtä aikaa.

Jos tilanteessa on tullut rähinä, erota koirat toisistaan ja siirry turvallisen matkan päähän.
Poistu tilanteesta vasta kun koirat ovat rauhoittuneet ja mahdolliset vahingot kartoitettu.

Vaihda yhteystietoja toisen koiran taluttajan kanssa.

Samat ohjeet pätevät myös koirapuistoissa syntyneisiin konflikteihin.

Lopuksi

Koirat ovat eläimiä. Erittäin hyvin koulutettukin koira voi joskus rähähtää toiselle koiralle. Monia tilanteita voidaan välttää ennakoimalla – pieniä huomaavaisia tekoja. Tärkein ennakointitapa on kohtaamistilanteissa estää koirien välinen tuijotus: Käänny oman koiran eteen, kaarra sivusuunnassa etäämmälle. Pidä oma koira pientareen puolella. Muista: talutin löysällä!

Julkaistu 3/2018 Koiraposti -lehdessä

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

PALKKIOT: Ruokapalkkioita erilaisissa tilanteissa


Virikkeen perustaidot -kurssilaiset yllättyvät yleisimmin siitä, miten paljon palkkioina ruokaa kuluu. Keskustelu sivuaa sitä, että ruuan määrä palkkioina täytyy huomioida päivittäisessä ruokamäärässä. Yksittäisen kurssitunnin aikana kuluu helposti ruoka-annoksen verran. Siksi palkkiot on hyvä antaa melko pieninä palasina – huomioiden kuitenkin se, että ne ovat suhteessa koiran kokoon sopivia. Isolla noutajalla voi mennä väärään kurkkuun pienen pieni palanen.

Tässä blogitekstissä käyn läpi erilaisia tilanteita, joissa ruokaa on kätevä käyttää palkkiona. Kun harjoittelet näitä asioita, tee se silloin kun koira on nälkäinen ja odottaa ruokaa muutenkin.

Perustottelevaisuus

Jokainen meistä koiran kanssa kaupunkimaisissa olosuhteissa ulkoileva tarvitsee muutamia taitoja koiralleen, jotta lenkkeily olisi miellyttävämpää. Näitä taitoja ovat kontakti taluttajaan, vierellä kulkeminen, ohitustilanteet. Kaikkia koiria ei voi mennä nuuskuttelemaan. Myös itsehillintää (”jätä”) jokainen koira joutuu päivittäin harjoittamaan, sillä eläinten perään ryntäily taluttimessa tai mahdollisesti vaarallisten roskien poimiminen voi johtaa terveysongelmiin. Luoksetulo esimerkiksi koirapuistossa kotiin lähdettäessä tai omalla pihalla ollessa, ovat tärkeitä taitoja. Jokaisen koiran kanssa tarvitaan myös malttia rauhoittua odottamaan – esimerkiksi eläinlääkärin odotushuoneessa tai julkisilla kulkuvälineillä kuljettaessa.

Kaikkia näitä harjoittelemme Virikkeen Jokakoiran perustaidot -kurssilla.


Hoitotoimenpiteet

Aivan liian usein koira ei anna hoitaa turkkia, leikata kynsiä tai puhdistaa korvia. Parhaimmillaan nämä toimet hoituvat rennosti täysin koiran vapaasta tahdosta ilman avustajaa. Eläinlääkärit ja hoitajat kiittelevät. 

Perustaitoihin voisi lukea myös kuonokopan käyttämisen – oikein opetettuna sen pitäminen on kiva temppu, joka rauhoittaa koiran rokotushetkeksi tai verikokeen ottamista varten.

Tässä video, jotta pinseriuros Pico kertaa kuonokopan pitämisen vaiheita: 



HUOM! Videon koira on harjoitellut nuorena kuonokopan pitämistä - alkeisharjoittelussa oli paljon enemmän vaiheita kuin tässä esimerkkivideossa! 

Hoitotoimenpiteitä harjoitellaan mm. Virikkeen PentuEskari-kurssilla sekä Jokakoiran perustaidot -kurssilla. Myös yksityistunneilla nämä aiheet nousevat usein esille. 

Yksinolo

Jokainen koira joutuu joskus olemaan yksin kotona. Joillakin voi olla seurana toinen koira tai vaikkapa kissa. Suosittelen harjoittelemaan yksinoloa – myös niin että samassa tilassa ei ole toisia eläimiä. Yllättävissä äkkitilanteissa voi joutua jättämään koiran kotiin ja mennä esimerkiksi toisen lemmikin kanssa eläinlääkärille.

Yksinoloa kannattaa harjoitella paitsi kotona, myös autossa ja mökillä sekä mahdollisissa hoitopaikoissa.

Koirat ovat yksilöitä tässäkin asiassa. Joillekin yksin jääminen sujuu luontaisesti helposti: koira nukkuu päiväunet ja odottaa töistä palaavaa omistajaa rauhallisesti. Silti tällaisellekin koiralle on hyvä muodostaa tietyt rutiinit yksin jäämiseen. Erityisen tärkeää harjoittelu vaiheittain on sellaisten koirien kanssa, jotka eivät pidä yksin jäämisestä. 

Tällöin harjoittelussa voidaan tarvita erityisherkkuja, kuten pitkäkestoista pureskeltavaa, jotka piilotetaan erilaisiin aktivointileluihin tai syömistä hidastaviin ruokakupin korvaaviin alustoihin.

Harrastustreenit

Koiran kanssa voi harrastaa monenlaisia lajeja. Näistä suosituimpia lienevät rallytoko, agility sekä uutuutena nose work. Kaikissa näissä uusien temppujen opettelussa ruokapalkkiot ovat nopein tapa palkita koiraa riittävän usein. Harjoittelun edetessä palkkiot voidaan vaihtaa ruuasta esim. vetoleikkiin tai muihin virettä nostaviin vaihtoehtoihin, kuten vaikkapa innostaviin kehumisiin.

Videolla pikku-Lysti harjoittelee agilityssä tarvittavaa etäpalkkaa: 




Kisatilanteissa koiran täytyy jo osata vaaditut temput niin hyvin ettei ruokapalkkioita tarvita suorituksen aikana. Tässä alla olevassa videossa vilkas Lysti malttaa juuri ja juuri suorittaa rallytokon alokasluokan kisaradan. Ennen kehään menemistä näytin Lystilla lihapullat, jotka laitoin taskuuni suorituksen ajaksi. Kehänauhan yli poistuttuamme annoin Lystin syödä ison määrän lihapullia. 



Harrastuslajeihin voit tutustua esimerkiksi kesän 2018 kausikortti-tunneilla. Lajivalikoimassa mm. agilitykoiran pohjataidot, rally-toko ja nose work.



YHTEENVETO

Edellä mainitun lisäksi koirilla on lajityypillinen tarve pureskeluun. Muista siis tarjota puruluita ja muita pitkäkestoisempia pureskeltavia. Piilota niitä erilaisiin aina vain vaikeampiin piiloihin. 

Muista myös, että haastavissa häiriöisissä tilanteissa tarvitset esimerkiksi luoksetulon luotettavuuden kasvattamiseen jotain superherkkua, jota ei ole aina saatavilla. Käytä mielikuvitusta ja kysy vinkkejä kouluttajalta tai kokeneelta harrastuskaveriltasi!

Jos koirasi käyttäytyy jossain arkielämän tilanteessa ei-toivotulla tavalla, ota yhteys ammattitaitoiseen kouluttajaan. Ongelmakäytöksen ratkaisu on aina helpompaa, kun se ei ole ilmennyt kovin pitkää aikaa. 

Jos epäilet jostain käytöksestä muodostuvan ongelma, ota yhteys kouluttajaan mahdollisimman pian ja osallistu vaikkapa luennoille, joilla käydään läpi koiralle lajityypillisiä käytöksiä.

Virikkeen kotisivut: www.koirapalveluvirike.net
Facebookissa: https://www.facebook.com/VirikeMarianne/
Instagramissa #koirapalveluvirike



perjantai 11. toukokuuta 2018

Kakkapussien testausta – Verkkokauppa.com lähetti testipussit


Verkkokauppa.com lähetti minulle reilun kuuden kilon laatikollisen kakkapusseja. Laatikosta löytyi siis yli 4000 kakkapussia. Tuotemerkkeinä Trixie ja Beco, joista jälkimmäinen on minulle uusi tuttavuus. Mukana paketissa oli Becon pidike rullalle.
  
Trixie-tuotemerkin pusseissa oli useita eri värejä ja kokoja. Pussit oli pakattu muovisiin paketteihin ja itse kakkapussitkin ovat muovia. Valikoimasta löytyi mm. sitruunan tuoksuisia ja pastelliväreissä houkuttelevia pusseja. 

Muoviin hukkuvan maapallon puolesta tuli vähän huoli. Onneksi voin kierrättää muovit pakkausjätteinä ja ne päätyvät poltettavaksi eikä kaatopaikalle.

Yhdessä rullassa on noin 10 pussia, joten neljän pussi päiväkulutuksella uusi rulla täytyy muistaa ottaa lenkille mukaan noin kolmen päivän välein.

Becon tuotteet ovat selvästi ekologisempi vaihtoehto kuin Trixie, sillä rullat on pakattu pahvipaketteihin. Pusseille myynnissä oleva kotelo on valmistettu hajoavasta materiaalista.

Käytössä molempien tuotemerkkien pussit ovat toimivia. Olen aiemmin käyttänyt lähinnä mustia pusseja, joten värikkäiden pussien läpinäkyvyys hieman ällötti.

Uutta rullaa avatessa saattaa ensimmäinen pussi mennä rikki, kun rullaa suljettuna pitävän teipin repii irti. Siinä saa varoa näppejään, kun läjää kerää... ;)
 Virikkeen omaan testijoukkoon kuuluvat pinseriherra Pico sekä flattilikka Lysti eli sileäkarvainen noutaja.

Pico otti pussien testaamisen urakkaduunina. Onnekseni se toimittaa ulosannin useimmiten roska-astioiden läheisyyteen, joten en joudu haisevaa tuotosta kovin kauaa mukanani kantaa.
 Koiralleen sopivan ruokavalion yhtenä tunnismerkkinä voi pitää tuotoksen laatua. Kakkojen keräämisen ei pitäisi olla haastavaa löysyyden takia. Tarkkaile tuotoksia ja seuraa koiran olemusta. Tee tarvittaessa tarkistus ruokavalioon!

Pussien testaamiseen osallistui myös Virikkeen kurssilaisia. Osalle läpinäkyvyys oli epämiellyttävä kokemus ja toiset kertoivat käyttävänsä vain kahvallisia pusseja. Pienelle koiralle kurssilaiset valitsivat tietysti pienemmän pussin kuin isommalle. Useamman koiran taluttaja kertoi sulkevansa pussin solmulla kun on kerännyt useamman läjän samaan pussiin. 


Kiitos Verkkokauppa.com - ja kurssilaisille kiitos palautteista!  


tiistai 8. toukokuuta 2018

Kevään juhlakausi on pian täällä – ihanaa!?


Koiraperheissä juhlavalmisteluihin saattaa kuulua se, että koiran kanssa harjoitellaan kaunista käyttäytymistä. Vieraiden vastaanotto on yksi yleisimmistä haastavista tilanteista, joiden harjoittelusta koirakoulun tunneilla kysytään. 

Useimmiten perheissä on nuori koira, joka on yli-innokas moikkaamaan ketä tahansa vastaantulevaa ihmistä. Toisinaan koira on varautunut ja saattaa pelätä vieraita ihmisiä. Toimintatapa näissä tilanteissa sisältää ensin harjoittelua oman perheen kesken. Kun se sujuu, voidaan kutsua vieraita kylään ja harjoitella todenmukaisempaa tilannetta – silti helpompaa kuin valmistujaispäivän härdelli.

Toisinaan jonkin kyläilemään tulevan perheenjäsenen käyttäytyminen tiedetään aiheuttavan koirassa hillitsemätöntä käytöstä. Miten ihmeessä saisimme koulutettua mummon / vaarin / anopin /appiukon / serkun / besserwisser-koirankouluttajan?
Voisimmeko sopia jo tässä vaiheessa juhlavalmisteluja, että te vierailemaan menevät kuuntelette, miten vieraita vastaanotetaan sen tietyn ”sukulaiskoiran” kanssa? Ja että koiralle ei salaa syötetä sille sopimattomia herkkuja?

Intopiukea koira innostuu vielä lisää, jos sen kanssa hössötetään ja sille jutellaan kimeällä innostavalla äänellä. Saattaa sukkahousuissa pian olla silmäpako ja tassunkuva rinnuksilla tai silmälaseissa kirsun jälki! 

Intopiukea tervehtimään koulutettu koira pysyy pylly lattiassa (ehkä muutamia sekunteja!), kun sen annetaan näyttää käsipäivää-temppu. Tempun näyttämisen jälkeen sille tuodaan sovitusti sopiva herkku, jota saa rauhassa nakertaa portin takana erillisessä tilassa. 

Varautunut varovainen koira on viisainta laittaa portin taakse ja porttiin lappu, jossa ohjeistus: ”Älä tuijota minua! – voit heittää minulle herkkuja, kun kuljet ohi. 
Annetaanhan koirille ja isäntäperheelle mahdollisuus onnistua? 

Julkaistu Vantaan Sanomat -lehdessä viikonvaihteessa 5.-6.5.2018




keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

PALKKIOT: Ruoka ja erilaiset makupalat, namit, herkut, karkit, nampat, nannat – mitä näitä nimityksiä nyt onkaan…


Yksi tärkeimmistä asioista eläinten kouluttamisessa on motivaatio ja motivointi.


Palkitsemalla oikeasta käytöksestä saamme eläimen oppimaan haluamamme käytöksen. Ehdollisen vahvisteen avulla merkitsemme oikean käytöksen ja sen jälkeen kouluttajalla on aikaa tarjota palkkio muutaman sekunnin sisällä.

Ruokaa, ravintoa, me kaikki tarvitsemme pysyäksemme hengissä. Ruualla motivointi on siis yksinkertaisinta: tarjoamme koiralle palkkioksi oikeasta käytöksestä jotain syötävää.

Olisipa se näin yksinkertaista…

Ehkä sinäkin olet tuskaillut tilanteessa, jossa koirasi ei huoli herkkuja, vaikka miten tuputtaisit niitä, heittelisit tai vierittäisit?

Tai sitten koirasi ahmii sormesi mukana, kun ojennat sille ruokapalkkion?

Palkkioiden valitsemisessa täytyy katsoa koiraa, sillä palkkion yksi tärkeä ominaisuus on se, että koira pitää sitä palkkiona. Koiran täytyy tykätä siitä ruuasta, minkä sille palkkiona annat. Jos näin ei ole, oppiminen vähintään hidastuu.



Haasteita seuraa vaikkapa näistä asioista:

·       allergiat: jos koirasi on yliherkkä useammalle ruoka-aineelle, joudut tarkkaan miettimään mitä koiralle tarjoat, sillä seurauksena voi olla ripulia, iho-oireita tai esimerkiksi korvatulehdus

·       kaloripitoisuus: jos oikein innostut opettamaan koirallesi erilaisia käytöksiä, palkkioita kuluu paljon – niistä kertyy kaloreita ja pian koirasi voi olla ylipainoinen – aivan liian yleistä nykyään – tosin ei todellakaan aina koulutuksen seurauksena.

·      palkkion koko: on ihan eri asia pilkkoa koirakoulun tunnille palkkiot sopivan kokoisiksi chihuahualle kuin bullmastiffille tai noutajalle! Siinä missä chihu nykertää pienen palan kinkkuleikkele-palasta, noutaja ei saman kokoista palaa ehdi ehkä huomaamaankaan!

·       ruuansulatusongelmat, terveys: Oliko koirallasi kurssin jälkeen paljon kaasuvaivoja? Tai maha löysällä niin että jouduit yöllä heräämään ulkoilemaan? Millaisia nameja annoit sille? Katso paketista ravintoarvoja ja valitse seuraavalla kerralla laadukkaampia herkkuja.


Ihmisosapuolen eli kouluttajan eli juuri SINUN kannalta koulutustilanteessa vaikuttavat ainakin nämä asiat:

·       namipalan koko: saatko annettua yhden namin kerrallaan kuolaisilla sormilla?

·       koostumus: tarttuuko nami sormiisi? Ovatko namit yhtä mössöä makupalapussin pohjalla? Mureneeko nami pilkottaessa niin että hukkaan jää murusia, joita koira etsii lattialta tai sormistasi?

·       tarvitseeko sinun käyttää aikaa namien pilkkomiseen? Vai ovatko herkut jo pussissa sinun koiralle sopivassa palakoossa?

·      miten säilytät namit treeniajan ulkopuolella: jääkaapissa, huoneenlämmössä, pakastimessa?

·       hinta: miten paljon käytät rahaa namien hankkimiseen? Jääkö nameja yli – heitätkö rahaa siis roskikseen?

·       eettisyys: missä päin maailmaan ja millaisista raaka-aineista namit tehdään? Et ehkä halua ostaa tehotuotetun broilerin fileepalasia? Tai toiselta puolelta maailmaa tuotua kuivattua lihaa?

·       missä pidät nameja ja saatko ne annettua taskustasi sujuvasti riittävän nopeasti?



Mikä on sinun koirasi suosikkiherkku? Millainen herkku on sinun mielestäsi kätevin?

Blogin seuraavassa osassa mietitään erilaisia tilanteita, joissa koiralle annamme ruokaa palkkiona.


Seuraathan myös Koirapalvelu Virikkeen Facebook-sivua ja Instagramissa kuvia koiramaisista tilanteista. Virikkeen mobiilisovelluksen lataamalla saat tulevista tapahtumista tiedotteita suoraan mobiililaitteellesi!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Sopivan kurssin valitseminen - vinkkejä!

Kiinnostaako sinua kurssille osallistuminen, mutta et osaa valita sopivaa kurssia?

Tässä postauksessa muutamia vinkkejä erilaisissa tilanteissa.


1. Sinulla on ihka ensimmäinen pentu/uusi aikuinen koira tai edellisistä koirallisista vuosista on jo aikaa - haluat oppia kouluttamaan koiraasi ja saada ideoita, miten oppi menee parhaiten perille. 

---> Jokakoiran perustaidot -kurssilla harjoitellaan sellaisia asioita, jotka ovat tarpeellisia taitoja jokaiselle koiralle, riippumatta asuinpaikasta tai perheen elämän tilanteesta.

Näitä taitoja ovat: 
* kontakti koiran ja ihmisen välillä
* erilaiset tavat palkita omaa koiraa - mikä on mieluisinta koirallesi?
* sinulle kouluttajana tarpeelliset taidot: miten toimia, jos koira kiskoo taluttimessa, missä taskussa pidän herkkuja - millaiset herkut ovat parhaat? 
* millaiset varusteet toimivat parhaiten ja ovat turvalliset, sekä koiralle että sinulle
* rauhoittuminen omalle paikalle odottamaan / paikallaolo
* vierellä kulkeminen, kun ohitatte muita kulkijoita, kuten koiria tai jalankulkijoita
* itsehillintä: miten opettaa koira olemaan säntäämättä kaiken liikkuvan perään? Miten opettaa koira irrottamaan mahdollisista vaarallisista esineistä, jotka voivat houkuttaa kadulla? Miten tervehtiä vieraita ihmisiä? 
* luoksetulo erilaisissa tilanteissa

Jokakoiran perustaidot -kurssilla on pienryhmässä enintään 4 koiraa perheineen. Jokaisella koirakolla on oma paikka, joka on rajattu näkösuojalla. Tämä tekee harjoittelusta helpompaa alkuvaiheessa. Harjoittelun edetessä koirat tekevät harjoituksia myös samaan aikaan tilan keskellä, jolloin ne oppivat toimimaan ihmisensä kanssa, vaikka kaveri on vieressä. 



2. Sinulla on koira, jonka kanssa haluat harjoitella jotain yksittäistä aihetta ja tarvitset siihen avustajaa sekä selkeät ohjeet. 

Näitä aiheita voivat olla vaikkapa:
* yksinolon harjoittelu
* ääniin siedättäminen, esim. ovikellolle haukkuminen
* taluttimessa kulkeminen
* koirasi pelkää ihmisiä tai toisia koiria 
* koirasi räyhää muille koirille 
* sinulla on useita koiria, jotka tarvitsevat harjoittelua kotona/ulkoillessa

---> Yksityistunnit auttavat alkuun ja ovat sovittavissa joustavasti. Saat kirjalliset ohjeet harjoitteluun ja kouluttajan tuen myös tapaamisten välillä esim. sähköpostitse kuulumisia kirjoittaen. 

Ensimmäisen yksityistunnin hintaan kuuluu myös videoitu versio Miten eläin oppii? -luennosta, joka on kattava paketti kouluttamisen perusteista ja koiran lajityypillisistä piirteistä. 

3. Sinulla on uusi pentu talossa ja olet suunnitellut sille harrastus/kilpailu-uraa jossain tietyssä lajissa, josta sinulla on jo aiempaa kokemusta

---> JokaKoiran perustaidot -->  Koulutustekniikan kausikurssi ---> Agilitykoiran perustaidot --> lajiharrastustunnit kausikursseina: rally-toko, agility, nose work



Jokainen uusi persoona, pentu tai pentuiän ohittanut koira, asettaa uusia haasteita sinulle kouluttajana. Vaikka sinulla on tietämystä, pennulla ei vielä ole. Panosta siis perusteisiin: kontakti, erilaiset palkitsemistavat, erilaiset temput mm. jumppaamalla --> kropan hallinta on tärkeä etenkin liikunnallisissa lajeissa, kuten agility ja rally-toko. Näitä taitoja harjoitellaan yllä mainituilla kursseilla.



4. Kävit koirasi kanssa pentukurssin, mutta se ei mennyt ihan niinkuin piti. Haluaisit tulla uudelleen kurssille, mutta olet epävarma miten toimia. 

--> Tule vaikkapa yhdelle yksityistunnille ja esim. Kontaktilla alkuun -irtotunnille. Sen jälkeen voit todennäköisesti jatkaa Teinikoiran temppu&tapa -kurssilla.



5. Teet vuorotyötä, joten pitemmälle kurssille osallistuminen aiheuttaisi poissaoloja.

--> Virikkeen kursseilla on mahdollista korvata poissaolot rästitunneilla eli tulet jonkin toisen ryhmän tunnille. Aikataulut tietysti sovitaan aina sen mukaan millä tunnilla on tilaa.  Jos toinen perheenjäsen voi tulla kurssille, se on tietysti mahdollista - kaikkien koiran kanssa elävien on hyvä opetella toimimaan samoilla periaatteilla.
Selvitä työpaikallasi, jos voit toivoa tiettyä päivää vapaaksi, jolloin kursseilu on mahdollista. 

MUISTA MYÖS TÄMÄ:
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä
Tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa. Yritän aina löytää kaikille sopivan ratkaisun!

Olen parhaiten tavoitettavissa sähköpostitse. Teen koulutustyötä pääsääntöisesti arki-iltaisin ja viikonloppuisin, joten en tuolloin pääse vastaamaan puhelimitse tulleisiin tiedusteluihin. 
Puhelimessa ei myöskään voi antaa ohjeita, jos en ole sinua ja koiraasi tavannut aiemmin. 

Kursseilla nähdään!
-Marianne

torstai 12. huhtikuuta 2018

KAKKA-ASIAA KEVÄÄN KORVALLA – KAKKAPUSSIEN HINTAVERTAILU



Nyt meni hermo!

Kaksi asiaa, joiden seurauksena suutun, ovat 

a) kimppuumme hyökkäävät irtokoirat ja

b) koirankakat, joita ei ole kerätty kävelytieltä tai piha-alueelta.

Irtokoirat ja kelataluttimet liittyvät eilen tapahtuneeseen hyökkäystilanteeseen, jonka seurauksia saanen paikkailla kouluttamalla koiriani seuraavat kuukaudet. Huoh, koskaan ei ole valmista. 

Aiemmin olen kirjoittanut näistä aiheista otsikoilla 


                           Kelataluttimen kirous 

ja









Kakkaa pihassa - ällöä!

Tänään aamupäivän lenkkeily päättyi siihen, että huomasin taloyhtiömme pihassa koirankakkakasan matontamppaustelineen vieressä.

Miten voi olla niin vaikeaa kerätä jätökset pihasta? Miten voi olla niin vaikeaa opettaa koira tekemään tarpeensa muualle kuin pihaan?

Tunnetusti toisen henkilön asemaan asettuminen on kovin vaikeaa, mutta yritän… Tässä siis lista mahdollisista syistä:

A)   ei vaan kiinnosta
B)    ei ole pusseja mukana
C)    kiusaaminen / tahallisuus
D)   kiire
E)    pussin unohtuminen tai rullasta loppunut pussit
F)    äkkitilanne, jossa pakko väistää turvallisuussyistä
G)   pussit ovat kalliita
H)   kakkapussit hajoavat helposti – ällöttävää
I)      roskiksia ei ole lähimailla – ällöttävä kävellä pussi kädessä
J)     jätös on typerä heittää sekajätteeseen, koska ne maatuvat luonnossa

Tarkastellaan näitä hieman tarkemmin:
A)   Tälle ajalle on tyypillistä välinpitämättömyys toisten asioista. Taluttaja kävelee kännykkää selaillen eikä kiinnitä mitään huomiota koiran tekemisiin. Oma napa edellä.
B)    Aikakaudellemme on tyypillistä myös se, että arki on niin täynnä kaikkea tekemistä. Kiireellä mennään ja tullaan – ei osata huomata, että kakkapusseja täytyy olla JOKAISELLA ulkoilukerralla mukana
C)    Lapsellista touhua – näytä mallia ja toimi kuin aikuiset!
D)   Koiran hankkiminen sitouttaa ulkoilemaan joka päivä – oli arki miten kiireistä tahansa. Opettele antamaan se aika itsellesi ja koirallesi – muista ottaa varusteet mukaan – laita ne eteiseen valmiiksi niin ei tarvitse joka kerta muistaa kaikkea erikseen etsiä
E)    Liittyy edelliseen kohtaan ja huonomuistisuuteen – se on toki inhimillistä. Jos kakkakasa jäi huonoon paikkaan, kävele kotiin hakemaan pusseja ja palaa sitten keräämään tuotos. Se ikkunasta sinua kyttäävä naapuri ilostuu!
F)    Kakkarauha olisi toivottavaa – pidätkö sinä siitä, että lapsesi häiritsee, kun olet vessassa? Jos näet että edellä menevä koira on tarpeillaan, jätä väliä ja anna heidän edetä toimituksen jälkeen. Jos itse joudut väistämään, kävele korttelin ympäri ja kerää läjä palattuasi samaan paikkaan. Tiedän, tuntuu typerältä – se naapurikyttääjä taas ilostuu…


Kohta G eli HINTAVERTAILU:

Internetin ihmeellinen maailma ei tuonut silmieni eteen hintavertailua koirankakkapusseista, joten tein sellaisen itse. Etsin kakkapusseja niistä tavallisimmista liikkeistä, jotka koirankakkapusseja myyvät – ainakin yksi tunnettu liike ei ollut niitä laittanut nettikauppaan, mutta liikkeestä olen tuotteita ostanut. Mielenkiintoista sinänsä!

Tein taulukon, jossa oli paketin hinta, yksittäisen pussin hinta. Laskin tarpeen olevan 4 pussia per päivä, olettaen että olisi esimerkiksi kaksi koiraa, jotka tekevät kaksi läjää per päivä.

Pussien kuluminen toki vaihtelee, koska a) jätöskasoja voi tulla saman lenkin aikana useita, b) pussi voi täyttyä ja on pakko ottaa uusi.

Laskin hinnan myös 30 päivän ajalle samalla kulutuksella 4 pussia per päivä.

Edullisin ostospaikka on IKEA, jossa LURVIG-nimellä paketin hinnaksi ilmoitetaan nettisivuilla vain 0,99 €. Paketissa on 60 pussia, jolloin 30 päivässä hinta 1,98 €.

Kallein ostos löytyy Dreampetstoresta, jossa BONTON-jätöspussien hinta 4 € / 30 kpl eli 30 päivässä summa on 16 €

Keskiarvoja:
·       yksittäisen pussin hinta: 5 snt
·       30 pv kulut keskimäärin: 6,27 €

Vertailussa mukana seuraavat nettikaupat ja tuotemerkit:

Ikea
LURVIG Koirankakkapussi, monivärinen – EDULLISIN!
Tokmanni
Koirankakkapussi 50 kpl kahvalla REAL DOG
Biltema
Koirankakkapussit, 50-pakk.
verkkokauppa.com
Beco Bags, 18 × 15 ps ‐maatuva kakkapussi
Halpahalli
Best Friend Gear koirankakkapussi suuri 40 pss
dreampetstore.fi
TRIXIE KAKKAPUSSIT 8 RULLAA, 20 PUSSIA/RULLA
zooplus.fi
rullapidike, joka sisältää 2 rullaa, 20 pussia kummassakin
Musti&Mirri
Trixie Kakkapussilajitelma 4x20 kpl
Peten koiratarvike
Kakkapussirulla Trixie M, 20 pss / rll Värilajitelma
dreampetstore.fi
Earth Rated kakkapussit, jotka ovat todella kestäviä.
dreampetstore.fi
BONTON JÄTÖSPUSSIT NANO – KALLEIN!!

Kohta H) Pussien kestävyys

Olen vuosikausia käyttänyt lähinnä maatuvia pusseja, joita meillä kuluu kahden tai aiemmin myös kolmen koiran taloudessa varsin kiitettävä määrä. Yli 20 vuoden aikana pusseja on hajonnut lähinnä uutta rullaa avatessa, mutta ei koskaan kasaa kerätessä. Tämä on ihan vain yhden talouden kokemus aiheesta, joten lisätutkimusta kaivataan.

Kohdat I) ja J) – roskisten saatavuus ja jätteiden hävittäminen

Roskisten saatavuus vaihtelee kaupungista toiseen. Omat kokemukset Vantaalta ovat rohkaisevia: Ahkera puistotyöntekijä kuunteli minua, kun ehdotin muutamia roskiksia tietyille paikoille, risteyksiin, joiden ohi he joka tapauksessa ajavat muita roskiksi tyhjentäessään. Pyytämäni roskikset ilmestyivät parin kuukauden sisällä. Ole sinäkin ahkera ja ehdota roskisten lisäämistä!

Jätteiden hävittäminen on edennyt yhteiskunnassamme huomattavasti sen reilun 20 vuoden aikana, jolloin olen ulkoillut koirieni kanssa asuinympäristössäni.

Pääkaupunkiseudulla jätteiden lajittelusta löytyy helposti tieto HSY:n sivuilta.  Jäteoppaassa annetaan vaihtoehdoiksi Sekajäte tai Komposti. Lainaus HSY:n jäteoppaasta

Sekajäte on kierrätykseen soveltumatonta jätettä. HSY kuljettaa sekajätteen Vantaan Energian jätevoimalaan, joka tekee pääkaupunkiseudun kotitalouksien sekajätteestä kaukolämpöä ja sähköä. 

Tässä se pihaamme nolosti jätetty kasa, joka päätynee poltettavaksi jätelaitokselle - keräsin sen ja tuhlasin yhden pussin: 




Yhteenveto
Jätösten kerääminen on ikävää – kaikki sen tietävät. Vielä ikävämpää on kaivaa kakkaa kengän pohjista tai koiran tassuista tai pestä lasten kakkaisia vaatteita.

Opetellaan huomaavaisiksi – ajatellaan joskus sitä toista osapuolta – koiratonta naapuria, joka pitää siististä ympäristöstä.