Ruokapalojen ottaminen kädestä sormieni välistä alkoi sujua sangen kivasti, joten olen tällä viikolla tehnyt jotain uutta erilaista jokaisella ruokintakerralla. Ensin istuin häkkipöydän vieressä siten, että rotat pystyivät kiipeämään syliini hakemaan ruokaa. Tein tämän eri vaatteet päällä, jotta rotat tottuvat erilaisiin pintoihin, kankaisiin.
Tänään tapahtui lopullinen läpimurto, kun molemmat kiipesivät käsivarttani pitkin niskaani istuskelemaan. Näpsä oli taas rohkeampi ja päätyi hengailemaan ja syömään hupparin huppuun. :)
Nopsalla on edelleen varautuneempi olemus, mutta sekin jo söi ruokapalaa olkapäälläni istuen. Yllättävän äänekästä mutustamista sanoisin!
Samalla kun rotat saivat iltapalaansa palasina, kirjoitin erästä tekstiä koneella. Hauska miten rotat tulivat pöydän reunalle "kerjäämään", että laittaisin käden häkkipöydän reunalle ja ne pääsisivät hakemaan lisää ruokaa. Ovat siis jo kouluttaneet minut hyvin! :)
Näpsä antaa sujuvasti nostaa itsensä kalterissa kiipeillessään. Nopsa ei selvästikään pidä tästä, joten sen punnitus ei onnistunut tänään. Näpsän paino 182 g.
Jatkamme treenejä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti