Nyt meni
hermo!
Kaksi asiaa, joiden seurauksena suutun, ovat
a) kimppuumme
hyökkäävät irtokoirat ja
b) koirankakat, joita ei ole kerätty kävelytieltä tai
piha-alueelta.
Irtokoirat ja kelataluttimet liittyvät eilen tapahtuneeseen hyökkäystilanteeseen, jonka seurauksia saanen paikkailla kouluttamalla koiriani
seuraavat kuukaudet. Huoh, koskaan ei ole valmista.
Aiemmin olen kirjoittanut
näistä aiheista otsikoilla
ja
Kakkaa pihassa - ällöä!
Tänään aamupäivän lenkkeily päättyi siihen, että huomasin
taloyhtiömme pihassa koirankakkakasan matontamppaustelineen vieressä.
Miten voi olla niin vaikeaa kerätä jätökset pihasta? Miten
voi olla niin vaikeaa opettaa koira tekemään tarpeensa muualle kuin pihaan?
Tunnetusti toisen henkilön asemaan asettuminen on kovin vaikeaa,
mutta yritän… Tässä siis lista mahdollisista syistä:
A) ei vaan
kiinnosta
B) ei ole
pusseja mukana
C) kiusaaminen
/ tahallisuus
D) kiire
E) pussin unohtuminen
tai rullasta loppunut pussit
F) äkkitilanne,
jossa pakko väistää turvallisuussyistä
G) pussit ovat
kalliita
H) kakkapussit
hajoavat helposti – ällöttävää
I) roskiksia
ei ole lähimailla – ällöttävä kävellä pussi kädessä
J) jätös on
typerä heittää sekajätteeseen, koska ne maatuvat luonnossa
Tarkastellaan näitä hieman tarkemmin:
A) Tälle
ajalle on tyypillistä välinpitämättömyys toisten asioista. Taluttaja kävelee
kännykkää selaillen eikä kiinnitä mitään huomiota koiran tekemisiin. Oma napa
edellä.
B) Aikakaudellemme
on tyypillistä myös se, että arki on niin täynnä kaikkea tekemistä. Kiireellä
mennään ja tullaan – ei osata huomata, että kakkapusseja täytyy olla JOKAISELLA
ulkoilukerralla mukana
C) Lapsellista
touhua – näytä mallia ja toimi kuin aikuiset!
D) Koiran
hankkiminen sitouttaa ulkoilemaan joka päivä – oli arki miten kiireistä
tahansa. Opettele antamaan se aika itsellesi ja koirallesi – muista ottaa
varusteet mukaan – laita ne eteiseen valmiiksi niin ei tarvitse joka kerta
muistaa kaikkea erikseen etsiä
E) Liittyy
edelliseen kohtaan ja huonomuistisuuteen – se on toki inhimillistä. Jos kakkakasa
jäi huonoon paikkaan, kävele kotiin hakemaan pusseja ja palaa sitten keräämään
tuotos. Se ikkunasta sinua kyttäävä naapuri ilostuu!
F) Kakkarauha
olisi toivottavaa – pidätkö sinä siitä, että lapsesi häiritsee, kun olet
vessassa? Jos näet että edellä menevä koira on tarpeillaan, jätä väliä ja anna
heidän edetä toimituksen jälkeen. Jos itse joudut väistämään, kävele korttelin
ympäri ja kerää läjä palattuasi samaan paikkaan. Tiedän, tuntuu typerältä – se naapurikyttääjä
taas ilostuu…
Kohta G eli
HINTAVERTAILU:
Internetin ihmeellinen maailma ei tuonut silmieni eteen hintavertailua
koirankakkapusseista, joten tein sellaisen itse. Etsin kakkapusseja niistä tavallisimmista
liikkeistä, jotka koirankakkapusseja myyvät – ainakin yksi tunnettu liike ei
ollut niitä laittanut nettikauppaan, mutta liikkeestä olen tuotteita ostanut.
Mielenkiintoista sinänsä!
Tein taulukon, jossa oli paketin hinta, yksittäisen pussin
hinta. Laskin tarpeen olevan 4 pussia per päivä, olettaen että olisi
esimerkiksi kaksi koiraa, jotka tekevät kaksi läjää per päivä.
Pussien kuluminen toki vaihtelee, koska a) jätöskasoja voi tulla
saman lenkin aikana useita, b) pussi voi täyttyä ja on pakko ottaa uusi.
Laskin hinnan myös 30 päivän ajalle samalla kulutuksella 4
pussia per päivä.
Edullisin ostospaikka on IKEA, jossa LURVIG-nimellä paketin
hinnaksi ilmoitetaan nettisivuilla vain 0,99 €. Paketissa on 60 pussia, jolloin
30 päivässä hinta 1,98 €.
Kallein ostos löytyy Dreampetstoresta, jossa BONTON-jätöspussien
hinta 4 € / 30 kpl eli 30 päivässä summa on 16 €
Keskiarvoja:
·
yksittäisen pussin hinta: 5 snt
·
30 pv kulut keskimäärin: 6,27 €
Vertailussa mukana seuraavat nettikaupat ja tuotemerkit:
Ikea
|
LURVIG Koirankakkapussi, monivärinen – EDULLISIN!
|
Tokmanni
|
Koirankakkapussi 50 kpl kahvalla REAL DOG
|
Biltema
|
Koirankakkapussit, 50-pakk.
|
verkkokauppa.com
|
Beco Bags, 18 × 15 ps ‐maatuva kakkapussi
|
Halpahalli
|
Best Friend Gear
koirankakkapussi suuri 40 pss
|
dreampetstore.fi
|
TRIXIE KAKKAPUSSIT 8 RULLAA, 20 PUSSIA/RULLA
|
zooplus.fi
|
rullapidike, joka sisältää 2 rullaa, 20 pussia kummassakin
|
Musti&Mirri
|
Trixie Kakkapussilajitelma 4x20 kpl
|
Peten koiratarvike
|
Kakkapussirulla Trixie M, 20 pss / rll Värilajitelma
|
dreampetstore.fi
|
Earth Rated kakkapussit, jotka ovat todella kestäviä.
|
dreampetstore.fi
|
BONTON JÄTÖSPUSSIT NANO – KALLEIN!!
|
Kohta H) Pussien
kestävyys
Olen vuosikausia käyttänyt lähinnä maatuvia pusseja, joita
meillä kuluu kahden tai aiemmin myös kolmen koiran taloudessa varsin kiitettävä
määrä. Yli 20 vuoden aikana pusseja on hajonnut lähinnä uutta rullaa avatessa,
mutta ei koskaan kasaa kerätessä. Tämä on ihan vain yhden talouden kokemus aiheesta,
joten lisätutkimusta kaivataan.
Kohdat I)
ja J) – roskisten saatavuus ja jätteiden hävittäminen
Roskisten saatavuus vaihtelee kaupungista toiseen. Omat
kokemukset Vantaalta ovat rohkaisevia: Ahkera puistotyöntekijä kuunteli minua,
kun ehdotin muutamia roskiksia tietyille paikoille, risteyksiin, joiden ohi he joka
tapauksessa ajavat muita roskiksi tyhjentäessään. Pyytämäni roskikset
ilmestyivät parin kuukauden sisällä. Ole sinäkin ahkera ja ehdota roskisten lisäämistä!
Jätteiden hävittäminen on edennyt yhteiskunnassamme huomattavasti
sen reilun 20 vuoden aikana, jolloin olen ulkoillut koirieni kanssa
asuinympäristössäni.
Pääkaupunkiseudulla jätteiden lajittelusta löytyy helposti
tieto HSY:n sivuilta. Jäteoppaassa annetaan vaihtoehdoiksi Sekajäte tai Komposti. Lainaus HSY:n jäteoppaasta:
Sekajäte on kierrätykseen soveltumatonta jätettä. HSY kuljettaa sekajätteen Vantaan Energian jätevoimalaan, joka tekee pääkaupunkiseudun kotitalouksien sekajätteestä kaukolämpöä ja sähköä.
Tässä se pihaamme nolosti jätetty kasa, joka päätynee poltettavaksi jätelaitokselle - keräsin sen ja tuhlasin yhden pussin:
Yhteenveto
Jätösten kerääminen on ikävää – kaikki sen tietävät. Vielä
ikävämpää on kaivaa kakkaa kengän pohjista tai koiran tassuista tai pestä
lasten kakkaisia vaatteita.
Opetellaan huomaavaisiksi – ajatellaan joskus sitä toista
osapuolta – koiratonta naapuria, joka pitää siististä ympäristöstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti