Sivut

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Metsästyskäyttäytymisketju - itsehillintä - ajatuksia ja videoita

Sileäkarvainen noutajani Lysti on nyt 5,5 vuotias eli siis parhaassa iässä. Pentuaika on jo aikaa sitten koettu ja seniorivuodet vielä edessä. Olemme hioutuneet yhteen vuosien varrella. 

Kouluttajana olen Lystin elämän aikana panostanut arkitaitoihin entistäkin enemmän - vaikka agility onkin meidän yhteinen suuri intohimo! 

Yksi ulkoilutilanteissa ärsyttävimpiä tilanteita on sellainen äkkinykäisy suuntaan X niin että käsi lähtee sijoiltaan. Tiedän kokemuksesta, miltä tuntuu lentää nurin, kun iso koira riuhtaisee - Lystin edeltäjä Beta teki tätä vielä pappavuosinaankin! 

Lystille opetin jo heti pentuna itsehillinnän alkeita ja ilokseni olemme päässeet siihen, että Lysti ei säntäile eläinten perään kuin aivan poikkeuksellisen äkillisissä tilanteissa. 

Pentuaikana käytin kaikenlaiset arkitilanteet lähiympäristön lintujen kanssa hyväkseni. Palkitsin Lystiä paljon siitä, että se katseli lintuja ja luopui niiden tuijottamisesta. 

Silloin tällöin lenkeillä tulee sellaisia tilanteita vastaan, että voin testata mikä on nykyhetken käytös. 

Tänään kävin Lystin kanssa kahdestaan iltapäivän lenkin ja kohtasimme muutamia kyyhkyjä hiekkatiellä. Laitan tähän kaksi videota, joista ensimmäinen on etäämmällä ja viimeinen on aivan juuri ennen kuin kyyhkyt lähtivät lentoon. 

Video 1: 



Video 2: 


Lystin pentuaikojen videoita löytyy täältä: http://picopinserilystiflatti.blogspot.com/2014/11/lystin-pitkat-paikkarit.html

Koiran pentuaikaan kannattaa siis panostaa - nyt pandemia-aikaan tarjolla Home School -kokonaisuus - kurkkaa lisätietoja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti