Näpsä ja Nopsa saivat perjantai-iltana olla rauhassa, mutta tänään aloitimme pienet harjoitukset. Rotat säpsyvät hieman uutta äänimaailmaa ja ovat nukkuneet häkin ylätasolla tiiviisti vierekkäin.
Päivällä tarjosin niille avoimesta kattoluukusta pieniä muropaloja. Nopeasti molemmat kiinnostuivat niistä. Kumpikin haki ruokapalasen ja meni nurkkaan sitä syömään. Tämä toistui useita kertoja.
Seuraavassa vaiheessa nostin kriteeriä ja annoin muropalan sormieni välistä. Olin pilkkonut palaset pitkulaisiksi, jotta saan palan annettua tarkasti. Tässä vaiheessa oli selvää, että Näpsä on rohkeampi kuin Nopsa. Sama ero näkyi myös seuraavassa vaiheessa, kun muropala piti tulla hakemaan häkin katolta. Näpsä punnersi itsensä häkin katolla oitis, kun haistoi muropalan yläpuolellaan. Nopsalle sen sijaan piti antaa palanen useita kertoja sormista, vaikka se kurottelikin ylöspäin.
Näpsä kiipeili pian rohkeasti häkin katolla, mutta selvästi 3-ulotteisuus on molemmille uutta: alaspäin ja takaisin häkkiin oli hankala tulla. Nopsakin uskaltautui katolle hetken päästä, mutta ei meinannut uskaltaa laskeutua takaisin.
Yksi ensimmäisistä koulutustavoitteista on opettaa rotille nimet. Tähän mennessä tein niin, että aina ruokapalaa antaessani sanon rotan nimen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti